maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulupukki matkaan jo käy...

Täällä se vihdoin on, kalenterin viimeinen luukku: jouluaatto. Esimerkiksi Englannissa joulua vietetään vasta joulupäivänä, mutta ainakin Suomi on tänään täynnä innokkaita lapsia... Ja miksei aikuisiakin. :)

Vapaallä Kädellä -tiimi tahtoo toivottaa kaikille ihanaa ja rauhallista joulua!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Maidotonta joulunodotusta

Mitä mainiointa talvista päivää!

Pitkän tauon jälkeen sain tänä vuonna jälleen ystävältäni suklaisen joulukalenterin. Tajusin juuri, että nythän siitä on jo puolet syöty - eli enää 12 päivää jouluun! Odottavan aika on ehkä yleensä pitkä kuten sananparsi kuuluu, mutta viimeisiä joululahjoja metsästäessä tuntuvat kyllä päivät loppuvan kesken.

Onneksi välillä on siitä huolimatta aikaa myös kehitellä uusia juttuja. Näin joulun alla alkaa kielen päällä maistumaan jo hieman joulupuuro, mikä inspiroi minut vihdoin kokeilemaan pitkään pohtimani maidottoman riisivanukkaan tekemistä - ja hyväähän siitä tuli! Itseasiassa eräs herkkusuu söi ensimmäisen tekemäni pikkuerän sellaista tahtia, että kokille jäi käteen pelkkä tyhjä maistelulusikka...

Koska resepti on täysin vegaaninen, sopii se mainiosti myös maitoallergikoille.


Maidoton riisipuuro ja riisivanukas

1 dl puuroriisiä
0,7 dl riisimaitoa
¼ tl suolaa
½ -1 tl vaniljasokeria

1 dl vispautuvaa kaura/soijavaniljakastiketta

Valmista ensimmäisenä riisipuuro. Laita kattilaan riisi, riisimaito ja suola. Keitä puuroa hieman keskilämpöä kovemmalla lämmöllä kunnes riisi alkaa olla kypsynyttä. Lisää vaniljasokeria maun mukaan. Huomaathan, että riisimaitoon tehty puuro maistuu perinteistä puuroa makeammalle jo ilman sokeriakin, joten lisää mieluumin liian vähän kuin liikaa. Sokeri kannattaa heittää mukaan vasta keittämisen loppupuolella siksi, että se polttaa puuron helposti pohjaan ja riisi jämähtää muutenkin herkästi kiinni kattilaan. Muista siis sekoittaa puuroa pohjaa myöten tasaisin väliajoin!

Puuron valmistuttua anna sen jäähtyä (siirto viileään kulhoon nopeuttaa prosessia). Vispaa kevyesti vaniljakastike. Sekoita viilentynyt puuro kastikkeen joukkoon kauhallinen kerrallaan kevyesti vatkaten. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa sokeria tai vaniljasokeria. 
Lopputulos on suhteellisen makea ja neutraali, "riisifruttimainen" riisivanukas. Jos olet kokeilunhaluisella tuulella, voit lisätä vispattavan vaniljakastikkeen mukaan esimerkiksi vähän sitruunaa (kuoriraastetta ja/tai mehua) tuomaan makuun raikkautta. Suosittelen reilua ruokalusikallista hilloa vanukkaan kyytipojaksi. Nam!


Herkkutervehdyksin,
Hanna

PS. Huomenna on viimeinen päivä lähettää joulukortteja joulupostimerkillä - oletko jo kirjoittanut omasi?

maanantai 10. joulukuuta 2012

Animointia, nettisivuja ja pastaa

Heippa vaan!

Talvi on tullut kyllä niin nopsaan, ettei ehdi ulkona olla kuin pari minuuttia niin ripsetkin jäätyy. Sää on onneksi lauhtumaan päin, mutta mielummin silti viettäisin aikaa sisällä lämpimässä.

Jälkituotanto on lähtenyt tosiaan hyvin käyntiin. Kahta ensimmäistä jaksoa uurastetaan niin että ne olisivat valmiina jo ensi viikolla! Onhan se lähetyspäivä vasta tammikuussa, mutta parempi viettää joulu sitten ihan lomaillessa.

Ohjelmaan on tulossa pieni pätkä animaatiota myös, ja eilen sain kahden ensimmäisen jakson Alapertin äänet äänitettyä luokkatoverin Mikon kanssa. Alapertti on siis meidän maskottipossumme. :) Ensi viikolla pitäisi musiikkien tulla myös Laurilta, mahtavaa!

Nettisivut tulevat julki tämän taikka huomisen päivän aikana, jännittävää! Osoite päivitellään tuonne oikealle palstalle sitten teidänkin ihasteltavaksenne. Sinne julkaistaan tosiaan reseptejä mitä blogiin kirjoitellaan, sekä aina VäriTV:n lähetyksen lopuksi jakson reseptit.

Resepteistä tulikin mieleen, tässä on yksi suht halpa ja helppo resepti jota tein nyt edellisviikonloppuna. Siitä riittää helposti ainakin 5 tai jopa 6 hengelle, ja sitä on helppo ottaa mukaan työhön taikka kouluun. Aineksista taisi tulla yhteishinnaksi about 3-5e, nyt ei jäänyt kuittia talteen harmikseni.

Meetwurstipasta

2dl kermaa
öljy
1 sipuli
400g makaroneja
pieni paketti meetwurstia
1-2tl chilimaustetta
1 lihaliemikuutio
1-2tl pippuria

Laita pasta keittymään lihaliemikuution kanssa. Leikkaa sipuli ja meetwurstit pieniksi paloiksi tai suikaleiksi, ja kuullota sipuli öljyssä. Heitä mukaan meetwurstit, paista hetki ja kaada kerma joukkoon. Lisää mausteet ja anna kastikkeen hautua. Siivilöi vesi pastasta pois, ja sekoita vaikka samaan kattilaan pasta ja meetwurstikermakastike yhteen. Lisää mausteita tarvittaessa.

Tuota voi tehdä tosiaan hyvin mutu-tuntumalla, itse laitoin pippurin sijasta Meiran vai oliko se Santa Marian meksikomausteseosta, chiliä laitoin vähän enemmän ja kerman voi korvata sillä kolmen juuston kermalla tuomaan lisämakua. Ostin myös vähän isomman paketin meetwurstia ja käytin siitä lopulta puolet paketista. Perus vihersalaatti sopii hyvin kaveriksi tälle ruoalle. :) Kannattaa maistella ja kokeilla mikä on itselle sopiva makusekoitus!

Kivaa joulukuuta teille ja joulun odotuksia minunkin suunnalta, palataanpa takaisin töihin!

-Katariina

perjantai 7. joulukuuta 2012

Leikkausurakka

Tämän viikonlopun olen pyhittänyt ohjelmamme ensimmäisen jakson leikkaamiseen. Kuten kanssatoverini Lyydian sanoja lainattaessa; Ei voi muuta sanoa kuin mahtavaa, että olemme onnistuneet kuvaamaan hyvää materiaalia.  Sitä on ilo leikata.

Sanoisin, että haasteellisinta tässä onkin karsia kuvamateriaali 20 minuutin pituiseksi kokonaisuudeksi.  Jakson on oltava kuitenkin johdonmukainen ja vaiheiden seurattava toisia, joten materiaalin kanssa ei voi mielin määrin kikkailla.  Toisin sanoen urakka on lähinnä tekniikkaa vaativa.  Onneksi Hannan kommellukset piristävät leikkaamista.  Nyt on hyvä fiilis. Tästä tulee vielä jotain! :)

t: Lotta the Editor

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pakaralihaksia kuluttaessa

Katariina animoimassa

Kuvauksien loputtua olemme saattaneet pakaralihaksemme koville koneilla istuessamme. Jaksojen leikkaamisen lisäksi täytyy hoitaa animaatiointia ja välikivojen leikkaaminen. Grafiikatkin pitäisi loihtia, musiikki säveltää ja värimääritellä kuva mielyttävän näköiseksi.

Kovaa vauhtia joulun lähetyessä lähestyy myös deadlinet. Kaksi ekaa jaksoa pitäisi olla jouluun mennessä ja itse leikkaan kakkosjakson. Hauskaa, että teemme ruokaohjelmaa, mutta emme ehdi itse paljoa mitään herkkuja syömään. Pilttipurkkikin on näköjään eksynyt kuvaan Katariinalle.